voimashutterstock_269015495

 

JUICE PLUS+  vegaaninen tuoteperhe

Mitä tarkoittaa ja miksi minä rakastuin Juice Plus+ tuotteisiin?

Olen jo pitkään toiminut hyvinvoinnin alalla ja valehtelisin jos väittäisin, että olen jatkuvasti hyvinvoiva, pirteä ja energinen. Minulla, kuten monilla muillakin nykypäivän ihmisillä, on omat haasteensa omassa arjessa ja jaksamisessa. Olisikin ihanteellista, jos olisi jatkuvasti aikaa ja mahdollisuus keskittyä vain oman temppelinsä, eli kehonsa ja mielensä vaalimiseen ja hoitamiseen. Olen perheenäiti ja yrittäjä, joten vuorokauden tunnit lipuvat joskus ohi niin, että en ole suonut ajatustakaan omalle hyvinvoinnille. Omasta IHAN OK- olosta tulee nopeasti normi. Sitä tietää että voisi tehdä paremminkin, mutta kun ne lapset…koira…mies…työ, joka on intohimo ja istuttaa tietokoneella vielä kello kaksi yöllä kummallisessa kyyryssä…ei vaan ole aina aikaa syödä, liikkua ja nukkua optimaalisesti.

Kuulostaako tutulta?

Olen kuitenkin intohimoinen OIKEAN ravinnon ja ruoan sanansaattaja, kokki ja kurssittaja. Minulle OIKEA ruoka tarkoittaa mahdollisimman tuoretta, värikästä ja etenkin herkullista ruokaa. Mehustan, kokkaan raakaravintoa, testaan reseptiikkaa, maistatan perheellä luomuksiani ja tykkään paistaa mehevät pihvit lauantai-iltana. Olemme nautiskelijoita koko perhe. Kun kerran syödään, niin syödään kunnolla ja kaikilla aisteilla!

Mutta minulla oli ongelma!

Kaksi kasvavaa poikaa jotka alkavat olla murkkuiässä, mies joka syö kyllä mitä lautaselle ilmestyy, mutta ei varsinaisesti pyydä vihanneksia…., minä itse, joka sain itseni kiinni siitä, että kaikesta mehustuksesta ja raakaravinnon parissa puuhastelusta huolimatta aloin…noh…näyttää siltä että olen vetänyt kitusiini enemmän pottumuussia kuin viherpirtelöä. Kuinka ärsyttävää! Mitä minun pitäisi tehdä vielä enemmän, jotta voisin paremmin ja näyttäisin energiseltä!? Miksi lapseni edelleen irvistelivät vihanneksille?

Lisäisinkö vielä enemmän mehustusta? Kantaisin kotiin vaan enemmän vihanneksia ja kokkaisin hiki päässä aamusta iltaan? Ansaitsisinko vielä vähän kirkkaamman kruunun?

Kunnes tajusin. Yritän liikaa! Vastaus oli niin yksinkertainen että melkein itketti.

JUICE PLUS + tuoteperhe.

Aloitin testaamaan Juice-kapseleita ja valehtelematta huomasin eron olossa jo parin päivän sisällä. Energisyyteni hyppäsi pilviin. Minua vaivannut ärsyttävä iltapäiväväsymys oli poissa ja pitkästä aikaa tunsin tarttuvani askareisiin joita olin vältellyt. Otin Juicet mukaan Italian reissullemme ja ne taatusti pelastivat lomapäivien ravinteiden saannin kaiken sen pastapizza-iloittelun keskellä.

Jos haluat lukea ensikosketuksestani ja fiiliksistä Juiceen, tee lukuhyppy blogiini!

Juice Plus+ on vienyt, ei vain hyvinvointini ja energisyyteni uudelle tasolle, mutta myös makeanhimo on helpottanut nälänsäätely tuntuu vihdoin normalisoituneen. Solut huutavat lisää sitä mitä niille syötetään ja voit olla varma että JUICE PLUS+ saa solusi vaatimaan lisää VÄRIKÄSTÄ ruokaa. Lisää vihreää, raikasta ja terveellistä!

 

1466201020043

Haluatko jo kurkata mistä näitä saa??? Klikkaa tästä!

 

Odotettu Uutuus…..

 

Vegaaninen JUICE + omega- sekoitus!

 

MIKÄ TEKEE JUICE PLUS+ OMEGA -SEKOITUKSESTA NIIN ERIKOISEN?

  • Juice PLUS+ Omega- sekoitus on kasvipohjainen yhdistelmä omega 3, 5, 6, 7 ja 9- rasvahappoja, jotka on saatu siemenistä, hedelmistä ja levästä. Jotta arvokkaiden öljyjen laatu säilyy korkeana ja puhtaana, niitä on käsitelty mahdollisimman vähän.
  • 100% vegaaninen omega- valmiste.
  • Erittäin modernin prosessin yhteydessä arvokkaat öljyt on kapseloitu tapiokasta tehtyyn vegaaniseen kapseliin.
  • 100% GMO- vapaat ainesosat, ilman keinotekoisia väriaineita, aromiaineita.
  • Sertifioitu Kosher
  • Juice Plus+ Omega -sekoitus sisältää hyviä omega-rasvahappoja kylmäpuristetusta: leväöljystä, granaattiomenaöljystä, tyrniöljystä, vadelmansiemenöljystä, safloriölystä ja tomaatinsiemenöljystä.

 

Tutustu JUICE + omega- sekoitukseen TÄÄLTÄ

 

 

 

 

En ole nykyään mikään innokas ravintolisien käyttäjä, mutta JUICE PLUS+ tuotteet tuntuivat heti maailman luonnollisimmalta valinnalta oman ja perheeni terveyden vaalimiseen.

Ne ovat nimittäin mehustettua raakaravintoa. Ravintoa eli ruokaa. JUICE PLUS+ tuotteet sisältävät 30 vihanneksen, marjan ja hedelmän parhaat ja kypsät osat.

Voit kuvitella mitä tapahtuu, kun keho altistuu sellaisen määrän kasviksien, hedelmien ja marjojen fytokemialle? Keho alkaa luonnollisesti voimaan paremmin. PALJON PAREMMIN. Meille on aina opetettu, että kasviksia pitää syödä puoli kiloa päivässä. Mitä tapahtuu jos tuon määrän tuplaat? Triplaat? Moninkertaistat? Pystytkö syömään kerralla niin paljon? Tuskin kukaan pystyy, mutta juissaamalla eli mehustamalla on mahdollista nauttia suuriakin määriä kasvisten fytoravinteita kerralla ja sanonkin aina että mehustaminen on taikaa! Tuorepuristetut mehut herättävät kalkkeutuneemmankin ihmisen eloon.

 

 

 

 

JUICE PLUS+ kokemuksia

  • energisyys lisääntyy.
  • makeanhimo ja ruoanhimo vaimenevat.
  • hiukset vahvistuvat ja kasvavat nopeammin. Kynsistä huomaa myös ensimmäisenä Juicen vaikutuksen.
  • JUICE PLUS+ iho. Iho alkaa hehkumaan ja iho-ongelmat helpottuvat tai katoavat kokonaan. ( tästä itselläni hyvä kokemus, herkkä couperosaiho vahvistuu huomattavasti. )
  • Unenlaatu paranee.
  • Keho alkaa vaatimaan luonnostaan terveellistä ravintoa.

 

Mitä olen huomannut? Iho siistiytyy 😊 Olen herkästi näppylöitä saava. Vatsa toimii paremmin, toki juomista on ollut pakko lisätä reilusti. Muuten menee jumiin.Hulluinta tai positiivisinta mitä olen huomannut on se, että en nukahda iltaisin sohvalle vaan pysyn pirteänä kunnes nukkuma-aika tulee.Siis näillä näkymin pelkkää hyvää.

Birgitta

 

Otin tapaamisemme jälkeen muutaman Juicenamun ja kapselit. Lähdin 19 maissa lenkille ja sitä ennen join Juice complete- suklaajuoman. Ja arvaa kun olisin voinut vaan juosta.Yleensä kävelen ylämäet ja juoksen tasaisella niin eiköhän kauheimmat mäet tullut juostua ylös ja alas??? Voiko nää jo vaikuttaa…ennennäkemätöntä. Juoksin putkeen 60min. . .Sama fiilis kuin raakaravinnolla ollessa! Aika koukuttavaa kyllä 😉❤ En olisi ikinä uskonut että rukouksiini vastataan ”pillerillä”, joka virkistää näin 🙂

Pauliina

 

tyytyväinen olen ollut, kapseleiden käyttö ollut helppoa ja energiaa on riittänyt hyvin läpi pimeän vuodenajan, enkä ole sairastellut ollenkaan, mitä ihmettelen kovasti! En tiedä mikä osuus kapseleilla tässä kaikessa on, mutta en halua riskeerata lopettamalla niiden käyttöä nyt 🙂

Ihanaa kevään odotusta!

Terkuin Marjo

 

 

 

 

 

 

,

JUICE PLUS+ premium kapselit eli vihanneskapselit, hedelmäkapselit ja marjakapselit sisältävät:EN_OGB_JP_Packshot

 

 

Juice PLUS+ Vihanneskapselit sisältää:
porkkana, persilja, parsakaali, pinaatti, lehtikaali, tomaatti, valkosipuli, valkokaali, liivate, vitamiineja (kalsium-L-askorbaattia, eri tokoferoleja, D-alfatokoferolia, foolihappoa), glukomannaania, karotenoideja (luteiinia, beetakaroteenia, lykopeenia, astaksantiinia), paakkuuntumisenestoaine: kalsiumkarbonaatti; spirulina (Ar-throspiraplatensis), sokerijuuri, kauralese, riisilese.

 

Juice PLUS+ Hedelmäkapselit sisältää:
omena, karpalo, appelsiini, sitrushedelmä, acerolakirsikka, ananas, persikka, papaija, taateli, luumu, liivate, sitruspektiiniä, vitamiineja (kalsium-L-askorbaattia, eri tokoferoleja, D-alfa-tokoferolia, foolihappo), punajuuri, karotenoideja (luteiini, beetakaroteeni, lykopeeni, astaksantiinia), glukomannaania.

Juice PLUS+ Marjakapselit sisältää:

Concord-viinirypäle, granaattiomena, pensasmustikka, mustikka, karhunvatukka, seljanmarja, vadelma, karpalo, mustaviinimarja, kaakaojauhe, tokoferoleja, vihreäteeuute, inkiväärinjuurijauhe, C-vitamiini, paakkuuntumisenestoaine: piidioksidi, magnesiumstearaatti; artisokanlehtijauhe, viinirypäleensiemenjauhe, sitrusuute.

 

JUICE PLUS+ Premium soft kapselit ( lapsille – maistuvat karkeilta! )image_1003lasten

Juice PLUS+ Vihannessoftkapselit sisältää:
Tapiokasiirappi, resistentti maissidekstriini, luonnonmukainen haihdutettu ruokosokerimehu, kuivattu kasvisjauhesekoitus, parsakaali, kaali, tomaatti, porkkana, persilja, punajuuri, lehtikaali, pinaatti, valkosipuli, sokerijuurikas, vitamiinit (C-vitamiini, beetakaroteeni, E-vitamiini, foolihappo), kauralese, riisilese, glukomannaani, sakeuttamisaine: pektiini, happamuudensäätöaine: maitohappo, sitruunahappo, luonnolliset väriaineet: antosyaanit, luonnolliset aromiaineet, kasviöljy (palmunydin, kookos), pintakäsittelyaineet: karnaubavaha ja mehiläisvaha.

 

Juice PLUS+ Hedelmäsoftkapselit sisältää:
Tapiokasiirappi, resistentti maissidekstriini, luonnonmukainen haihdutetturuokosokerimehu, omena, acerolakirsikka, papaija, appelsiini, ananas, karpalo, persikka, taateli, luumu, punajuuri, vitamiinit (C-vitamiini, beetakaroteeni, E-vitamiini, foolihappo), glukomannaani, hyytelöimisaine: pektiini; happamuudensäätöaineet: maitohappo, sitruunahappo, luonnollinen väriaine: paprika, luonnolliset aromiaineet, kasviöljy (palmunydin, kookos), pintakäsittelyaineet: karnaubavaha ja mehiläisvaha.

 

Juice PLUS+ Marja softkapselit sisältää:
Tapiokasiirappi, luonnonmukainen haihdutettu ruokosokerimehu, resistentti maissidekstriini, pensasmustikka, karhunvatukka, vadelma, Concord -viinirypäle, karpalo, mustikka, punaherukka, mustaherukka, seljanmarja, granaattiomena, vitamiinit (C-vitamiini, E-vitamiini, foolihappo), kaakaojauhe, vihreäteejauhe, inkiväärijauhe, sitrushedelmien bioflavonoideja, viinirypäleen siemenjauhe, sakeuttamisaine: pektiini, happamuudensäätöaineet: viinihappo, luonnolliset aromiaineet, kasviöljy (palmunydin, kookos), pintakäsittelyaineet: karnaubavaha ja mehiläisvaha.

 

Oletko huolissasi lapsesi ravitsemuksesta?

Lapsellesi tuotteet veloituksetta!
Jos olet kiinnostunut tilaamaan Juice PLUS+ kapselit itsellesi, niin sinun on mahdollista saada tuotteet lapsellesi ilman veloitusta. Tämä etu koskee yhtä lasta, tai jos molemmat vanhemmat tilaavat kapselit itselleen, niin lasten tuotteet voi saada ilmaiseksi kahdelle lapselle, kun osallistut lasten ravitsemustutkimukseen (CHS – Childrens Health Study). Edun arvo on vuoden osalta noin 432 euroa (jos lasketaan kuukausiveloituksen mukaisen hinnan mukaan).

Pääset mukaan lasten ravintotutkimukseen, kun sitoudut ostamaan tuotteet itsellesi vähintään vuodeksi ja tuolle ajalle lapsesi saa kapselit ( tai softkapselit ) ilmaiseksi itselleen. Tutkimukseen osallistuminen edellyttää, että tutkimukseen osallistuva lapsi on iältään 4-21 vuotta. CHS tutkimus toimii niin, että annat lapsellesi toimitetut tuotteet hänelle ja vastaat tutkimukseen liittyviin kysymyksiin. Kysymyksiä tulee sähköpostiisi kolme kertaa vuodessa ja ne käsittelevät lapsen terveyttä, elämäntapamuutoksia ja ruokailutottumuksia. Eli sinun tarvitsee vain vastata kysymyksiin ja antaa tuotteet lapsellesi.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan lasten ravitsemustutkimukseen ja saamaan tuotteet veloituksetta lapsellesi, ota minuun yhteyttä, sillä tutkimukseen ei ole mahdollista osallistua verkkokaupan kautta.

 

1412169917309

 

Kuinka pääset tilaamaan?

JUICE PLUS+ tuotteet myydään kätevästi verkkokaupan kautta. Kun menet verkkokauppaan, klikkaa ylävalikosta shop, pääset valitsemaan valikosta JUICE PLUS+ tai jos olet kiinnostunut myös ateriankorvikkeista / pirtelöistä / patukoista, valitse JUICE PLUS+ Complete. Tämän jälkeen valitset haluamasi tuotteet. Maksutavaksi käy tällä hetkellä ainoastaan luottokortti. Maksaessasi valitset myös maksutavaksi osamaksun tai kertamaksun. Tuotteet toimitetaan neljän kuukauden erissä. Voit itse päättää haluatko tilata vain neljän kuukauden erän ja lopettaa jatkotilauksen sen jälkeen.

 

Tervetuloa JUICE PLUS+ VERKKOKAUPPAAN!

♥KLIKKAA TÄSTÄ♥

 

 

 JUICE PLUS+ Complete. Kiireiseen elämänmenoon ja kun haluat kehoosi voimaa!

1466198177105

JUICE PLUS+ Complete shaket eivät ole mitä tahansa proteiinijauheita. Ne sisältävät myös fytoravinteita, kasviksia ja hedelmiä. Complete shaket ovat vegaanisia ( kun ne sekoitetaan veteen tai kasvimaitoon ) ja ne sisältävät orgaanista proteiinia soijasta, kikherneistä ja riisistä. Tämän kolmen proteiinin yhdistelmä varmistaa sen, että saat optimaalisen aminohappokoostumuksen kasviproteiineista.

• 13 grammaa proteiinia
• 8 grammaa kuitua
• Luonnollisesti rasvaton/vähärasvainen
• Kokonaan luonnolliset makeutusaineet
• Matala-glykeeminen

• Gluteeniton
• Ei maitotuotteita

• 100% vegaani

Pirtelöt sisältävät myös runsaasti eri kasviksia ja hedelmiä: omena, acerolakirsikka, appelsiini, ananas, karpalo, persikka, papaija, porkkana, persilja, punajuuri, parsakaali, lehtikaali, kaali, pinaatti, tomaatti, kurpitsansiemenjauho, norjalainen Kelpmerilevä. Niinpä voit korvata kokonaisen aterian vain 220 kalorilla. Pirtelöitä on saatavilla vaniljan tai suklaan makuisina.

 

Complete Mixed Bar- patukat

Herkulliset Mixed Bar- patukat toimivat myös ateriankorvaajana. Ne sisältävät tasapainoisen yhdistelmän proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja. Tämän lisäksi niissä on samaa mehuainesta kuin JUICE PLUS+ kapseleissakin.

Patukat sisältävät ; karpaloita, rusinoita, goji-marjoja, mangoa, mansikoita sekä taateleita täydennettynä maapähkinöillä. Yhdessä pellavansiementen kanssa patukat sisältävät omega -3 rasvahappoja, paljon ravintokuitua, ja ne sopivat vegaaniruokavalioon. Ne ovat myös gluteenittomia.

Yksi patukka voi korvata kokonaisen aterian. Molemmat vaihtoehdot, Mixed Fruit Bar sekä Chocolate Bar sisältävät vain 210 kaloria. Vegaaninen.

 

Kiinnostuitko?

Klikkaa itsesi verkkokauppaan täältä: JUICE PLUS+ VERKKOKAUPPA

 

Onko Juice Plus+ kallis….?

Monia askarruttaa ymmärrettävästi Juice Plussan hinta. Niin minuakin aluksi. Kuitenkin jos haluaa nauttia päivittäin tuorepuristettuja mehuja, etenkin luomulaatuisia, niihin uppoaa huomattavasti rahaa. Aina ei ole mahdollisuus myöskään mehustaa joka päivä, varsinkin koko perheelle. Se on aikaa vievää, sotkuista ja kompostiin menevää jätettä syntyy huomattavasti. Lisäksi ei tule useinkaan mehustettua kovin montaa kasvista ja hedelmää kerralla, ehkä max 5-6 erilaista. Juice Plussan myötä saa kätevästi päivittäin n. 30 kasviksen ”mehut” nautittua. Toisaalta Juice plussan myötä myös tuoreruoan himo kasvaa, joten ravintorikkaaseen ruokaan tulee panostettua myös rahallisesti enemmän ja huonot valinnat karsiutuvat automaattisesti pois.

 

 

Mutta minä syön jo paljon kasviksia muutenkin, haluan ruokani tuoreena….

Niin minäkin 🙂  Jutun juoni onkin juuri siinä, että Juice Plus on niin hurjan tiivistä ravintoa, se täyttää kehon ravintovarastoja ja imeytyy nopeasti. Isojen kasvismäärien sulattaminen ei ole suolistolle ihan pikkujuttu ja kaikki tiedämme mikä olo pötsissä on kun kiskaisee kesällä pussillisen tuoreita herneitä! Ei ole myöskään ihan yksi tai kaksi ihmistä jotka ovat Juicen myötä huomanneet automaattisesti ruokatottumustensa muuttuvan huomattavasti terveellisempään suuntaan. Keho haluaa lisää sitä mitä sille syötetään, niin hyvässä kuin pahassa. On helppo laittaa surutta euroja tupakkaan, karkkeihin, sipseihin ja muihin nautintoaineisiin, mutta mitä jos laittaisikin kaksi euroa päivässä kolmeenkymmeneen tiivistettyyn vihannekseen?

 

Kysymyksiä tuotteisiin liittyen

Sopiiko aikuisten kapselit vegaaneille?

Sopivat kyllä, kaikki JUICE+ tuotteet ovat vegaanisia.

Onko Juicen tuotteet luomua?

Tuotteet eivät ole enää sertifioitu luomuksi (oli aikaisemmin), sillä ihan kaikkia valmistusaineita ei ole saatavilla enää luomuna (suurin osa valmistusaineista on kuitenkin sertifioitua luomua). Tuotteiden laatu on kuitenkin tutkitusti täysin puhdas, eli tuote on luomulaatuinen. Laatu on erittäin korkea ja sitä valvotaan säännöllisesti.

Sveitsissä valmistettujen kapseleiden (hedelmä-, vihannes- ja marjakapseleiden) kanssa on tehty lisäksi niin, että ne tutkitaan säännöllisesti ja tarkasti riippumattoman tahon toimesta. Tämän tekee SGS Institus Fresenius niminen yhtiö, joka suorittaa laadun ja turvallisuusvarmistuksia. Tämä yhtiö on erittäin arvostettu kuluttajien toimesta ja se on toiminut Saksassa ja naapurimaissa jo 30 vuotta. Tämä sinetti on siis myönnetty Juicen kapseleille ja se toimii todisteena niiden korkeasta laadusta.

Missä tuotteet on valmistettu?

Suomessa myytävät tuotteet on valmistettu Sveitsissä ja ne lähetetään sieltä eteenpäin.

”En pysty nielemään kapseleita”

Kapselien sisällön voi ottaa myös eri tavalla. Kapselin pystyy avaamaan ja sisällä olevan jauheen voi kaataa esimerkiksi vesilasiin tai smoothieen/vastaavaan ja näin saada tuotteen sisällön kehoon. Jos kapseleita on vaikea niellä, niin tätä kauttakin onnistuuJ

Minkä ikäiselle voi antaa Juicen mehukarkkeja?

Virallinen ikäsuositus näiden tuotteiden osalta on 4 vuotta. Se johtuu tosin siitä, että yritys toimii pääosin USA:ssa ja siellä ollaan erittäin varovaisia kaikkien ohjeistuksien suhteen. Ohjeistus on 4 vuotta vain sen vuoksi, että silloin pyritään minimoimaan mahdollinen tukehtusmisvaara (lasten kapselit kun ovat pureskeltavia, ”karkkimaisia”).

Tuotteen sisältö on hyvin puhdas ja sopii paljon nuoremmillekin. Itse antaisin näitä jo paljon nuoremmallekin, kun hän vaan osaa pureskella tarpeeksi. Esimerkiksi omalle 2-vuotiaalleni olen näitä antanut hyvällä omallatunnolla, sillä onhan se tärkeää, että pienetkin lapset saavat kehoonsa kaikki tarvittavat ravintoaineet.

 

Sopiiko tuotteet raskaana olevalle?

Purkissa lukee ohjeistuksena, että annostus on hyvä varmistaa omalta lääkäriltä, tämä tosin johtuu mm. siitä, että tuotteita ei ole erikseen tutkittu ja testattu raskaana olevilla. Itse näen kuitenkin puhtaan ravinnon tärkeimpänä asiana, jota olisi hyvä syödä raskaana ollessa, eli jos olisin raskaana, niin itse ainakin ottaisin näitä aivan ehdottomasti! Voi käyttää omaa maalaisjärkeä ja tarvittaessa konsultoida omaa lääkäriä kun tekee päätöksiä siitä, sopisivatko tuotteet raskauden ajalle.


Tutustu lisää Juice Plus- tuoteperheeseen verkkokaupassani!

TÄÄLLÄ


 

 

Tai ota yhteyttä ja kysy lisää JUICE PLUS+ tuotteista.

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Aihe

Viesti