Olen ollut kiinnostunut ruoasta pienestä tytöstä lähtien ja aloittanut kokkaamisen heti kun vain kynnelle kykenin. Kotini oli maalaistalo ja valmistimme kaiken alusta lähtien itse ja saimme omasta maasta ja omista lehmistä raaka-aineet puhtaaseen ravintoon. Oli luonnollista että uravalinta suuntautui ruoanvalmistusalalle ja opiskelinkin 90-luvulla ammatin perusteellisesti, sillä halusin työskennellä päällikkötasolla suurtalouksissa. Olin kouluttautunut ravitsemusteknikoksi ja päädyin Helsinkiin työskentelemään erityyppisissä henkilöstöravintoloissa ja ehdinpä valmistumiseni jälkeen toimia myös sisäkkönä englannin suurlähetystössä pari vuotta. Ne olivat minun Ollin oppivuoteni, opin valtavasti edustustarjoilusta ja elin nuoruuteni kukoistavaa aikaa.

Kun tapasin tulevan aviomieheni, elämäni suunta luonnollisesti muuttui. Mieheni halusi ulkomaille töihin ja niin sitä sitten lähdettiin "pariksi vuodeksi" Prahaan, Tsekin tasavaltaan. Pari vuotta muuttui 11 vuodeksi ja ehdimme vielä nähdä Amerikan, Brasilian, Kiinan kulttuurit ja asua näissä maissa aina muutamia vuosia kerrallaan.

Omistauduin kotiäitiydelle ja kaksi poikaa syntyivät matkan varrella. Pienempi poikani syntyi pikkukeskosena Rio De Janeirossa vuonna 2006, joten Rioon muodostui minulle rakkaus- vihasuhde. Asuin käytännössä hänen kanssaan keskososastolla kaksi kuukautta ja en osannut edes portugalia vielä siinä vaiheessa. Koimme paljon Riossa vastoinkäymisiä, mutta toisaalta kaupunki ja koko maa Brasilia oli niin upea ja elävä, että kaikki harmit tasoittuivat kyllä aikanaan ja lapset kasvoivat terveiksi ja reippaiksi. Saimme omasta pihasta runsaasti erilaisia hedelmiä ja lapset kasvoivat juoden kookosvettä ja syöden papuja, upeita trooppisia hedelmiä ja ihania kasviksia!

 

 

 

 

Kun palasimme Suomeen vuonna 2010, päädyin perustamaan yritykseni Satumaa Organicsin. Pyöritin pienimuotoista luomukori-palvelua, leivoin asiakkaille

luomuleivonnaisia ja alakertamme oli vallannut oma pieni luomukauppa!

Kuitenkaan hommaa ei oltu tarkoitettu jatkuvaksi siinä muodossa missä sitä pyöritin. Väsyin ja turhaannuin. En ollut valmis yrittäjyyden haasteisiin. Elämä on tuonut aina enkeleitä eteeni juuri silloin kun olen luovuttamassa ison haasteen edessä ja nyt minulle näytettiin kokonaan uusi työ. Pääsin työskentelemään Itävallan suurlähettilään residenssiin taloudenhoitajaksi ja kokiksi. Kun ensimmäisen kerran astuin uuteen työpaikkaani, oli tunne niinkuin olisin kotiin tullut. Tästä työpaikasta muodostui minulle elämäni yksi tärkeimmistä etapeista. Pääsin toteuttamaan omia ruoanvalmistustaitojani koko sydämen kyllyydestä. Isot vastaanotot ruokatarjoiluineen ja mieleenpainuvat juhlat sain loihtia omien käsieni kautta. Työtäni todella arvostettiin ja tästä olen ikuisesti kiitollinen.

 

juhlapö

 

 

Kuitenkin eräiden elämän oppiläksyjen kautta aloin saamaan ymmärrystä siitä, että minun on palattava yrittäjyyteen. Minulla on oma tehtäväni tässä maailmassa ja sitä ei voi täysin mahdollistaa, ellen ole vapaa tekemään sitä työtä minkä tunnen sydämessäni oikeaksi. Kouluttauduin ensin ravinto- ja hyvinvointivalmentajaksi ( Holistic Health Coach ), jonka jälkeen hankin lisää ammattitaitoa opiskelemalla LCF Life Coachiksi, eli elämäntaidonvalmentajaksi. Olin myös aikaisemmin opiskellut ravitsemusta Avoimessa Yliopistossa sekä Terveysopisto Saluksessa.

Kaikki nämä asiat alkoivat nivoutua yhteen selkeäksi, kauniiksi suunnitelmaksi. Minun tuli auttaa ihmisiä löytämään terveys, oikea ravinto sekä mielen tasapaino.

Tammikuussa 2016 tein irtioton päivätyöstäni jotta voin keskittyä yritykseni asiakkaiden palveluun koko sydämelläni. Tällä hetkellä olen raakaravintokouluttaja, hyvinvointivalmentaja ja elämäntaidonvalmentaja omassa yrityksessäni.

Opiskelen tällä hetkellä myös Enkelitulkitsija- koulutuksessa ja kuten olen aina sanonut ja kokenut, enkeleitä on elämässäni aina näyttämässä oikeaa suuntaa minne mennä. On tullut aika myös avautua enemmän elämän kauneudelle ja universaalille rakkaudelle.

Olen käynyt läpi terveyshaasteita elämäni varrella ja silmäni avasi vasta sairastuminen masennukseen, joka oli pohjakosketus ja valtava ymmärrys siihen, että terveys ja hyvinvointi on loppujen lopuksi omissa käsissämme. Siitä alkoi valtava muutos, jonka kautta vedin puoleeni juurikin uuden ammatin ihmisten auttajana.
En varmasti pystyisi puhumaan muutoksesta sekä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin vaalimisesta, ellen itse olisi kokenut kaikkia elämäni ylä-ja alamäkiä.

Tällä hetkellä toimin unelma-ammatissani. Ohjaan ja kannustan naisia elämään rikkaampaa, ravitsevampaa ja runsaampaa elämää!

On ilo ja onni antaa ihmisille pala arjen luksusta raakaruokaherkkujen muodossa ja kertoa aidon ruoan tervehdyttävästä voimasta. Syödään hyvin ja nautitaan elämästä!

Lämmöllä

- Satu Malinen

info@satumalinen.fi

 

Koulutustausta:

Ravitsemusteknikko ( Orimattila Instituutti )

Certified Holistic Health Coach ( Institute for Integrative Nutrition )

LCF Life Coach ( Valmentamo )

Lisäksi opintoja ravitsemustieteistä Helsingin avoimessa yliopistossa sekä holistisen ravitsemuksen opintoja Terveysopisto Saluksessa.

Enkelitulkitsija- koulutus ( valmis 2017 )

 

me