Enkelten kakku ( gluteeniton, maidoton )

Tämä on Enkelten ruokaa- blogin nimikkokakku, joka oli niin taivaallista että en voinut enää vastustaa blogini teeman muuttamista ruokablogiksi!

Aika monessa ohjeessani on käytetty laventelia...ai miksikö? No siksi että laventelilla on sekä mieltä kohottava, että hyvinvointia edistävä merkitys. Laventelin syvän sininen violetti rauhoittaa mieltä ja sen tuoksua sekä aromaattista öljyä on hyödynnetty kautta aikojen kauneudenhoidossa ja henkisen hyvinvoinnin edistämisessä. Ehkä laventeli on kuitenkin tunnetuin siitä, että sillä on tosiaan rauhoittava vaikutus, joten laventeliöljyä kannattaakin sivellä illalla vaikka jälkapohjiin makoisia unia edistämään.

 

Enkelten kakku

Pohja:

2 dl mantelijauhoja

1 dl perunajauhoja

5 kananmunaa

2 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

1 tl vanilliinisokeria

veitsenkärjellinen suolaa

Kuorrutus + täyte:

1 rasia maustamatonta Tofutti Creamy Smooth- tuorejuustoa

2 purkkia Alpro Cuisine vispautuva soijakermaa

1 tl vaniljasokeria

1-2 tippaa eteeristä laventeliöljyä 

tomusokeria makeuttamiseen maun mukaan.

150 g Suomalaisia pakastevadelmia

 

Valmista kakun pohja vatkaamalla munat ja sokeri kuohkeaksi, kovahkoksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet, eli mantelijauhot ja perunajauhot + leivinjauhe, suola ja vanilliinisokeri.

Lisää jauhot varovasti käännellen munavaahdon joukkoon.

Voitele pehmeällä margariinilla tai kookosöljyllä rengaskakkuvuoka. Jauhota vuoka mantelijauholla tai gluteenittomalla korppujauholla.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 30 min. Jos kakku ruskistuu liikaa, aseta päälle varovasti leivinpaperi. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla ja lisää paistoaikaa tarvittaessa 5 min. Anna kakun jäähtyä hyvin ennenkuin kumoat sen.

Valmista täyte vatkaamalla ensin soijakerma ja vatkaa joukkoon lopuksi tuorejuusto. Mausta seos vaniljalla, tomusokerilla ja 1-2 kahdella tipalla laventeliöljyä. Huom! Lisää öljyä tippa kerrallaan, sillä se on hyvin vahvaa.

Tarkista makeus.

Leikkaa kypsä kakku kahteen osaan keskeltä vaakasuoraan. Levitä 1/3 kuorrutetta alimman pohjaosan päälle. Asettele täytteen päälle pakastevadelmia ( saa olla kohmeisia ). Jätä muutama vadelmista myös koristeluun.

Aseta nyt kakun päällysosa takaisin paikalleen ja levitä loput kuorrutteesta tasaisesti kakun päälle. Kuorrutusta saa olla runsas kerros!

Koristele vadelmilla ja vaikkapa mintun lehdillä tai kuivatuilla ruusun terälehdillä. Voit pursottaa päälle vielä soijakermavaahtoa niin että saat oikein överienkelikakun!

Anna kakun tekeytyä jääkaapissa tunnin ajan ja makujen tasoittua.

Nauti hyvän kahvikupposen kera!

 

 

Jaa jos tykkäsit 🙂Share on facebook
Facebook
Share on google
Google
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
Linkedin

  1. Akra Sia
    | Vastaa

    Enkelit ei hyväksikäytä puolustuskyvyttömiä eläimiä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *