Kiitos Satu loistavista tarjoiluista. Ruoat saivat valtavasti kehuja.
Keitto oli äärimmäisen herkullinen."
Laura Martikainen
Kiitos, kotiuduttu ja sun ruokaa KEHUTTIIN, määrä oli vähän taas "sarimaisesti" överisti, mutta jaoin talkoolaisille ylimääräiset. Toscakakku suli suussa, vegaaninen suklaakakku oli superherkkua kaikille, vegepizza maistui ja sekä vegemakaroolilaatikko että jauhelihamakaroolilaatikko sai valtavasti kehuja
Kisan kakkoseksi tullut, ultralegenda Pekka Aalto kehui sun vegemakaroolilaatikkoa superpaljon
Maistui 39 tunnin jälkeen erinomaisesti, kisan aikana hän tankkasi vegepizzallasi. Kiitos!
Sari Heerman, Nuuksio backyard Ultra- juoksukisa
Rippijuhlat 50hlön sukulaisten ja ystävien joukolle sujuivat mainiosti, kun tarjoiluista huolehti Satu Malinen. Juhlan yksityiskohtien suunnittelu tehtiin etukäteen yhdessä ja kaikki toiveemme toteutuivat täsmälleen. Minulle tärkeitä asioita olivat esimerkiksi erityisruokavalioiden huomioiminen ja mahdollisuus tuoda myös omia tarjottavia juhlapöytään. Juhlan kuluessa sekä suolaiset että makeat tarjottavat olivat esillä kauniisti ja ajallaan. Bonuksena oli levollinen ja hyväntuulinen tunnelma. Juhlavieraamme kiittivät maukkaasta lohikeitosta ja upeista kakuista. Me juhlan järjestäjinä olimme onnellisia ikimuistoisesta juhlapäivästä. Suosittelen lämpimästi!
Titi Gävert
Tutustuin Satuun reilu kolme vuotta sitten yritystapahtumassa. Satu oli siellä esittelemässä yritystään ja toimintaansa sekä tuotteitaan. Ihastuin ensimmäistä kertaa maistelemaani raakaleivonnaiseen niin, että tein Sadulta sittemmin tilauksen 50 vuotis päivilleni. Sinne tulikin paljon muutakin, myös suolaista hyvää. Myöhemminkin on ollut helppo tehdä Sadulta tilauksia. Leivonnaiset ovat taattua laatua eikä hintakaan päätä pakota.
Sari Mäki
Olen tilannut Satumaisen elämän cateringistä leivonnaisia, coctail-tuotteita sekä suolaisia ja makeita kakkuja ym. jo useita kertoja ja olen ollut erittäin tyytyväinen sekä tuotteisiin että palveluun. Tarjoilut on suunniteltu joka kerta yhdessä tilaisuuteen sopivaksi. Vahva suositus!
Terhi Salin.
Olen tilannut Sadulta useaan otteeseen kakkuja ja piirakoita. Suosikkini on kinuskikakku joka sulaa niin omissa kuin vieraidenkin suissa. Lämmin suositus Satun laadukkaisiin ja eettisiin tuotteisiin.
Sari Heerman