Syksyn tuulahduksia

posted in: Uncategorized | 0

Hups heijaa ja kesä pian ohi on!

Siitä on vierähtänyt aikaa kun olen viimeksi blogia päivittänyt ja kesä hurahti helteitä pidellessä. Paljon tuli taas reissattua ja liehuttua ympäriinsä, joten arjen alku otettiin vastaan syvään henkäisten ja viimeiset hellehikipisarat otsalta pyyhkäisten. En ole oikein helteiden ystävä, joten kesän kuumuus tuntui lähinnä tuskaiselta ja uuvuttavalta. Lomailu oli toki ihanaa ja kolmen rippinuorenkin astumista naimalupaan saimme olla juhlistamassa. Ensimmäisenä vuorossa oma esikoisemme joka pääsi ripille heti alkukesästä.

 

 

Kesän aikana koluttiin omien sukulaisten nurkkia ja tavattiin rakkaita ystäviä vuosien takaa. Pori Jazzit, Eestin reissu ja kotimaanmatkailu kuuluivat ohjelmaamme. Kesä oli hiljaista aikaa yrityksessäni ja pääkopassa tilaa funtsia asioita. Muutamia herkullisia kakkusia tuli kuitenkin leivottua!

 

 

Eteeriset öljyt alkoivat tuoksua kodissamme ( miesväen iloksi 😀 ) ja öljyjen pohjalta olenkin saanut paljon uutta inspiraatiota mm. raakaruokakokkailuun ja uusia ystäviä!

Olen kehitellyt öljyjen ympärille mm. raakakakku- ja mehustusiltoja ja näissä illoissa päästään sukeltamaan vähän syvemmälle hyvinvoinnin saloihin kuin pelkästään kakkujen maistelulla ja kokkailulla.

 

 

Jotta aika ei kävisi pitkäksi, toi syksy tullessaan myös uusia työkuvioita. Vastaanotin kokin työn ja toki uusi vuorotyö laittoi uusiksi päiväjärjestyksen tässä pirtissä. Kun asiat lähtevät vyörymään voimalla eteenpäin, siinä ei voi muuta kuin mennä mukana ja vikistä!

En voi hehkuttaa että helppoa olisi ollut, en ole tämäntyyppistä keittiötyötä tehnyt sitten 90- luvun, joten oppimista riittää. Arkisen työn vastapainoksi pyöritän edelleen rakkaan yritykseni toimintaa joka on nyt tiivistynyt raakaruokakursseihin ja verkkovalmennuksiin.

Pyrin n. kerran kuukaudessa järjestämään raakaruokakurssin tai maksuttoman hyvinointi- illan. Catering- palveluita en valitettavasti pysty tällä hetkellä ylläpitämään. Toimin myös tänä syksynä ja ensi keväänä tuntiopena Järvenpään opistossa ja tulossa on mm tänä syksynä:

VEGAANIKOKKAUSTA

19.11. klo 17- 20.45

WIENILÄISET HERKKULEIVONNAISET

25.11. klo 10- 13.45

Katso lisää:

Järvenpään opisto

 

Omia kurssejani on tulossa mm. Syyskuussa 24.9. maksuton VIHERMEHUISTA VIRTAA- Hemmotteluilta keholle ja mielelle.

Tapahtumasivu:

VIHERMEHUISTA VIRTAA

 

 

MUUTOSTEN SYKSY ON TOTTA OMALLAKIN KOHDALLANI, OLETKO SINÄ VALMIS MUUTOKSEEN? 🙂

Ihana kurssini 7 askelta ihmeelliseen elämään on nyt myös syystarjouksessa!

+ Upeat bonuslahjat!

KATSO LISÄÄ!

TUTUSTU TÄÄLTÄ!

 

 

Jaa jos tykkäsit 🙂Share on Facebook
Facebook
Share on Google+
Google+
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Leave a Reply